INDY
Rattustrap Infinity
Indy on tuontinarttu Isosta-Britanniasta. Indy saapui Suomeen ja Tampereelle noin 8-viikon ikäisenä sijoituskotiin, jossa oli jo ennestään 4,5-vuotias manssinarttu.
Sijoituskodin kertomaa:
Indy on ollut pennusta lähtien äärettömän helppo ja vaivaton koira. Arjessa tarvittavat peruskäskyt Indy oppi nopeasti, paljon myös mallioppimalla asioita perheen toiselta manssilta.
Pentu- ja junnuiässä ilmeni tietysti manssipennulle tyypillisesti vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta nykyään Indyä kuvailevat hyvin adjektiivit rauhallinen ja harkitseva. Se on perheen hupsu taivaanrannan maalari. Kotona usein omissa oloissaan viihtyvä, mutta kuitenkin mieluiten aina samassa huoneessa omistajan kanssa. Sohvalla Indy rakastaa käpertyä kainaloon viltin alle, kun omistaja siellä loikoilee.
Indyn on aina voinut myös huoletta jättää yksin kotiin. Se ei edes pentu-/junnuiässä tainnut tuhota mitään. Taitaa tyytyväisenä vain nukkua tai nakerrella luuta, kun odottaa ihmisten palaavan kotiin. Tampereen keskustassa asuvana koirana Indy on tottunut monenlaisiin ääniin, ajoneuvoihin ja ihmisvilinään eikä niitä kummemmin ihmettele. Indy on aina ollut myös todella helppo matkustuskaveri. Sen kanssa on lukuisat kerrat kuljettu niin bussissa, junassa, autolla kuin metrossa ja aina matka taittuu jouhevasti. Päivi on Indyn kanssa tehnyt näyttelyreissuja ympäri Suomea sekä Viroon, Tanskaan ja Ruotsiin ja aina ollut iloinen vaivattomasta matkakumppanistaan.
Indyn kanssa harrastetaan aktiivisesti agilitya. Alussa omat haasteensa toi koiran rauhallisuus. Koska intoa ei vielä itse lajiin koiralla ollut, on vauhtia ja intoa rakennettu palikka palikalta. Indy on kuitenkin äärettömän helposti motivoitavissa ruoalla ja se palkkautuu hyvin myös lelulla, joten molempia palkkauskeinoja on agilityssa hyödynnetty. Indyltä löytyy myös hienosti toimintakykyä. Vaikka se jännittäisi jotakin uutta asiaa (esim. jotakin uutta estettä agilityssa kuten keinua) se ei jähmety tai lamaannu vaan pystyy toimimaan oikeanlaisella palkalla ja suorittamaan tehtävän, jota jännittää ja useimmiten siitä jännitetystä asiasta tuleekin mukava asia. Viimeisen vuoden aikana on tapahtunut huimaa edistystä agilitytaidoissa ja on ollut huikeaa nähdä kuinka hieno pieni agilitykoira on kuoriutunut esiin ja kuinka innoissaan Indy tänä päivänä agilityhalliin lähtee. Kisakentille emme ole vielä ehtineet, mutta toivottavasti kisailun aika on sitten, kun mahdollisesta mammalomailusta on palauduttu.
Agilityn lisäksi Indyn kanssa on kesäisin harrastettu viehejuoksua, johon sillä on luontaista viettiä ja viehevarmuutta. Se on laji, jota Indy rakastaa koko sydämestään. Indyssä olisi upeasti potentiaalia myös esimerkiksi rally-tokoiluun, jos omistaja vain vaivautuisi paneutumaan asiaan. Indy on nokkela, tarkka ja hoksaa tehtäviä nopeasti. Se rakastaa yhdessä tekemistä ja rauhallisesta pienestä koirasta paistaa ilo ja into, kun se saa yhdessä omistajan kanssa harjoitella temppuja. Ja se koirasta loistava ylpeys on silmin nähtävissä, kun koira suorittaa tempun/tehtävän, jonka jo osaa. Lisäksi syksyllä 2017 Indyn kanssa lähdettiin kokeilemaan Nose work-kurssia. Nose workissa ajatus on, että koira saisi itsenäisesti työskennellä ja etsiä hajulähdettä ilman, että omistaja erityisemmin puuttuu asiaan. Tämä laji tuntuikin olevan vaikeampi omistajalle kuin koiralle. Indy hienosti etsi hajulähteitä ja käytti nenuaan, mutta omistajan täytyy vielä opetella lukemaan koiraa ja ymmärtää koiran käytöksestä milloin se on hajulähteen löytänyt. Tämänkin lajin pariin palaamme varmasti vielä, vaikka se onkin nyt ollut tauolla muutamia kuukausia.
Ainoa haaste, joka Indyn käytöksessä / ominaisuuksissa on ajoittain harmaita hiuksia omistajalle aiheuttanut, on varautuneisuus vieraita ihmisiä kohtaan. Tämä ominaisuus Indyssä esiintyi jo aivan pienenä pentuna ja tiesin, etten voisi sitä koskaan pitää vapaana lenkillä ellen puuttuisi asiaan. Indy lähti nimittäin herkästi vapaana ollessaan haukkumaan muille ulkoilijoille. Vastaehdollistamista hyväksikäyttämällä Indylle on opetettu, että lenkillä liikkuvat muut ulkoilijat tarkoittavat herkkuja eikä ulkoilijoista tarvitse välittää. Tätä nykyä se ei enää välitä oli sitten juoksijoita, pyöräilijöitä tai sauvakävelijöitä. Toki kutsun Indyn aina lähelle kun näen muita ulkoilijoita jo pelkästään huomaavaisuudesta muita kohtaan. Kotona vieraiden vastaanotto onkin sitten haasteellisempaa. Tosin tähän asiaan olen todella laiskasti puuttunut enkä ole edes juuri miettinyt, mikä voisi olla toimiva ratkaisu. Riippuen siitä miten hyvin Indy tuntee ovesta astuvan henkilön, se voi rauhoittua välittömästi tai haukkua vierasta pidempään. Perheen toinen manssi yleensä käy komentamassa Indyä olemaan hiljaa, kun ei ymmärrä sellaista pöllöilyä. :D
Indy ei kerrostalossa reagoi rappukäytävän ääniin. Näistä yleensä ilmoittaa perheen toinen narttu. Indy ei myöskään ole mikään turhan räkyttäjä, mutta kun haukkuu niin se tulee kovaa ja korkealta. Haukkumista esiintyy siis lähinnä kun ilmoittaa asuntoon saapuvasta vieraasta ihmisestä tai jos lenkillä vieras ihminen alkaa puhumaan joko omistajalle tai suoraan koirille. Silloin Indy yleensä ilmoittaa, että ei kannata mulle lässyttää ja omistajalle ei todellakaan tarvitse puhua. Omistaja tässä tilanteessa yleensä ohjaa Indyn istumaan ja palkkaa namilla rauhoittumisesta niin vieras voi rauhassa jatkaa jutustelua.